Digitaalinen tarinankerronta - haaste vai mahdollisuus?

Digitaalinen tarinankerronta - haaste vai mahdollisuus?

Digitaalinen tarinankerronta voi parhaimmallaan tuottaa oppilaille elämyksellisiä ja erilaisia oppimiskokemuksia tavalliseen opettajajohtoiseen ja kirjoista oppimisen sijaan. Linda Buturian (2015) puhuu kirjassaan tarinankerronnan puolesta ja kertoo muun muassa esimerkein siitä, kuinka tarinankerrontaa voi hyödyntää opetuksessa. Hän katsoo tarinakerronnalla olevan todella tehokas vaikutus muutokseen oppimisessa. Oppilaille muodostuu syvällisempi ymmärrys opittavasta aiheesta, kun he ovat itse aktiivisina toimijoina oppimisprosessissa eli muun muassa tuottamassa, ideoimassa, kehittämässä sitä muiden oppilaiden kanssa. Luennolla puhuttiinkin siitä, että tarinankerronnan tarkoituksena on liittää käsiteltäviin aiheisiin oppilaiden omia kiinnostuksen kohteita. Parhaimmillaan digitaalisen tarinankerronnan katsotaan myös vahvistavan oppilaiden itseilmaisua sekä vahvistavan heidän individuaalisia ja luovia valmiuksia. Mitä näiden kaikkien syvällisten taitojen oppiminen sitten vaatii opettajalta? Onko tarinankerronnan käyttö opetuksessa aina perusteltua?

Tarinankerronnan käyttö opetuksessa on perusteltua silloin, kun tekeminen on mietitty tunnin tavoitteisiin sopivaksi. Tämä sama pätee myös yleisesti digilaitteiden käytön yhteydessä. Oppivatko oppilaat paremmin, kun käytämme tarinankerrontaa oppimisen välineenä? Käytetäänkö vaan opetusta rikastuttavan elementtinä vai kokonaisvaltaisen oppimisen tueksi? Pääsimme itse kokeilemaan ensimmäistä kertaa Touch Cast sovellusta ja kuten arvata saattaa se aiheutti positiivisia kokemuksia, mutta myös negatiivisia. Luennolla mainittiin siitä, että tarinankerronnan käyttö saattaa tukea oppimisprosessia monipuolisesti ja ehkä paremmin muihin oppimismuotoihin verrattuna. Tavoitteena on saavuttaa korkeamman tason ajattelua ja luoda osallistavia oppimiskokemuksia. Digitarinoiden tekeminen on varmasti myös oppilaiden mielestä mielekkäänpää tavalliseen kirjoista tekemisen sijaan. Mielekkyys oppimisessa saattaa taas lisätä oppilaiden intoa itse opittavan asian moniulotteiseen tutkimiseen. Aiheesta voi nousta uusia erilaisia perspektiivejä. Tarinankerronnan avulla oppilaiden saattaa olla helpompi ilmaista ajatuksia ja tunteitaan. Digitarinoiden tekoon liittyy monia sitä puoltavia asiantiloja, mutta onko positiiviset ajatukset vain aikuisten ajatuksia? Onko oppilailta itseltään kysytty, kuinka he kokevat digitarinat. Mitä uutta niiden teko antaa oppilaiden oppimiselle todellisuudessa?

Tarinankerronnan haasteellisuus ja ne negatiiviset ehkäpä niin sanotut oletukset, saattavat silti olla esteenä sille, että opettajat eivät välttämättä uskalla ryhtyä edes kokeilemaan. Alakoulussa pelkästään sovelluksen opettaminen on itsessään aikaa vievä prosessi. Toki oppilaita voi kannustaa itse tutkimaan sovellusta, mutta perusasiat täytyy olla hallussa ennen käyttöä. Digitarinan tekoon sisältyy useita prosessin vaiheita, joita meille esiteltiin luennolla. Prosessi sisältää vaiheita, jotka jo itsessään vaativat paljon aikaa ja valmistelua, mutta entä sitten itse tuottamisen jälkeen? Myös tarinoiden purkamiselle on syytä varata aikaa. Mikäli tarinoita ei pureta, ei oppimisprosessi pääse päätökseen. Tarinat jäävät irrallisina leijumaan ilman tarkoitusta. Tarinat voivat jäädä leijumaan irrallisina ilmaan jo tekemisen vaiheessa, mikäli tarinaan liitettävien elementtien lisääminen vie enemmän huomion itse opittavalta asialta. Miten opettaja pystyy varmistamaan 20 henkilön luokassa, että jokainen ryhmä todella työskentelee aiheen ympärillä? Miten opettaja arvioimaan opittavan asian oppimista? Sujuuko oppilaiden työskentely ryhmissä? Saako jokainen oppilas ideoida, suunnitella, luoda, hankkia tietoa, kokeilla ja arvioida?

Opettaja ei ole mestari eikä kaikki tietävä. On inhimillistä tuntea epävarmuutta uuden käyttöön ottamisessa. Onko väärin vain kokeilla, vaikka ei ole varmuutta onnistumisesta? Mitä sitten jos epäonnistuu ja kaikki ei mene suunnitellusti. Epäonnistumisen kautta oppiminen on opettajan oman työn reflektointia ja myös oman roolin miettimistä prosessin ohjaajana. Opettajan oman työn reflektointi on ihan yhtä tärkeää kuin oppilaiden kokonaisvaltaisen oppimisen takaaminen.

Lähteet:

Buturian, L. 2015. The Changing Story