Sulautuva oppiminen -Uhka ja mahdollisuus
Sulautuvalla oppimisella tarkoitetaan perinteisen kasvokkain tapahtuvan opettamisen (synkroninen opetus) yhdistämistä verkon kautta tapahtuvaan opettamiseen (asynkroninen opetus), jossa opettajalla ja oppilaalla ei ole keskusteluyhteyttä samassa tilassa, vaan kommunikointi tapahtuu esimerkiksi oppimisalustan tai sähköpostin kautta.
Tämän oppimissuuntauksen taustalla on vallitseva yhteiskunnallinen kehitys, jossa erilaisten digitaalisten laitteiden ja sosiaalisen median kautta saatavan tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vain muutamassa vuodessa. Tämä on entisestään vahvistanut ajatusta siitä, että oppimista ei voi enää sitoa vain luokkahuoneen sisälle. Borgmanin mukaan elämässä tarvittavilla tiedoilla, taidoilla ja asenteilla on parasta ennen-päiväys. Tietyn todistuksen tai tutkinnon tuottama osaaminen ei välttämättä kahdenkymmenen vuoden päästä ole enää kovin ajankohtaista. Tämäntyyppinen ajatusmalli johdattaa opettajan kysymyksen äärelle: Mihin opetusta kannattaa painottaa? Millainen oppiminen kestää ajan hammasta? Ei ole järkeä vaatia oppilaita opettelemaan ulkoa eri eläinlajien poikaspesueiden lukumääriä, kun ne ovat yhdellä klikkauksella oppilaan saatavilla missä vain he ovatkin.
Borgman korostaa keskeisenä 21-vuosisadan taitona oppimaan oppimista (learn how to learn). Tähän sisältyvät hänen mukaansa ennen kaikkea suunnittelu, älyllinen uteliaisuus ja reflektointi. Nämä ovat sellaisia taitoja, joilla oppilaalla on mahdollista kehittää itseään haluttuun suuntaan itsenäisesti ja ajan vaatimusten mukaisesti hyvinkin erilaisissa ympäristöissä. Konkreettisesti sulautuvassa oppimisessa tämä käytännössä tarkoittaa yksin tai ryhmässä tehtäviä erilaajuisia projekteja, joissa oppilaan pitää suunnitella, hankkia tietoa ja arvioida tiedon luotettavuutta sekä hyödyntämiskelpoisuutta. Tämäntyyppinen opiskelu vaatii oppilaalta selvästi enemmän itseohjautuvuutta, mikä saattaa joillekin opettajille nostaa kynnystä sen käyttämiseen alemmilla luokilla. Olisi kuitenkin mielestäni tärkeää, että oppilaat tutustuisivat tähän toimintatapaan jo nuorena, jotta sen käyttö olisi myöhemmin luontevaa suurempien tehtävien kohdalla.
Sulautuvassa oppimisessa opettaminen painottuu enemmän ohjaamiseen. Borgman esittääkin, että opettajan tehtävän on löytää tasapaino innovaatioiden ja koulun oman vision välillä. Opettajan onkin hyvä ensin selvittää koulun resurssit, digitaaliset mahdollisuudet ja oppilaiden lähtötaso ennen opetuksen suunnittelua, jotta hienot ideat eivät johda huonoon toteutukseen puutteellisen välineistön ja osaamisen takia.
Erityisesti korkeakouluissa näen sulautuvan oppimisen riskinä sen väärinkäytön. Tämän oppimistavan korostamisella on helppo perustella lähiopetustuntien leikkauksia ja kurssien siirtämistä jopa kokonaan digitaaliseen ympäristöön. Mikäli näin toimitaan, olisi tarkkaan seurattava oppimisen kehitystä, sillä monesti verkkokurssit jäävät oman kokemukseni mukaan hyvin pintapuoliseksi ja kasvokkain tapahtuvassa opetuksessa käydyt keskustelut typistyvät pakollisiksi muutaman lauseen irrallisiksi kommenteiksi moodle-alustan keskustelupalstalla. Hieman samaan asiaan liittyen olen huolissani sosiaalisen vuorovaikutuksen vähenemisestä ja konkreettisten live-kohtaamisten vähentymisestä ihmisten välillä. Samaan aikaan, kun ihmisten välinen kommunikointi siirtyy yhä enemmän sähköiseen muotoon, myös oppiminen seuraa samoilla jalanjäljillä verkkoon. Millaiseen suuntaan tämä kehitys ajaa ihmisten sosiaalisia taitoja tulevaisuudessa?
Lähteet:
Borgman, P. 2015. Blended learning: Teaching in 21st century
Tämän oppimissuuntauksen taustalla on vallitseva yhteiskunnallinen kehitys, jossa erilaisten digitaalisten laitteiden ja sosiaalisen median kautta saatavan tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vain muutamassa vuodessa. Tämä on entisestään vahvistanut ajatusta siitä, että oppimista ei voi enää sitoa vain luokkahuoneen sisälle. Borgmanin mukaan elämässä tarvittavilla tiedoilla, taidoilla ja asenteilla on parasta ennen-päiväys. Tietyn todistuksen tai tutkinnon tuottama osaaminen ei välttämättä kahdenkymmenen vuoden päästä ole enää kovin ajankohtaista. Tämäntyyppinen ajatusmalli johdattaa opettajan kysymyksen äärelle: Mihin opetusta kannattaa painottaa? Millainen oppiminen kestää ajan hammasta? Ei ole järkeä vaatia oppilaita opettelemaan ulkoa eri eläinlajien poikaspesueiden lukumääriä, kun ne ovat yhdellä klikkauksella oppilaan saatavilla missä vain he ovatkin.
Borgman korostaa keskeisenä 21-vuosisadan taitona oppimaan oppimista (learn how to learn). Tähän sisältyvät hänen mukaansa ennen kaikkea suunnittelu, älyllinen uteliaisuus ja reflektointi. Nämä ovat sellaisia taitoja, joilla oppilaalla on mahdollista kehittää itseään haluttuun suuntaan itsenäisesti ja ajan vaatimusten mukaisesti hyvinkin erilaisissa ympäristöissä. Konkreettisesti sulautuvassa oppimisessa tämä käytännössä tarkoittaa yksin tai ryhmässä tehtäviä erilaajuisia projekteja, joissa oppilaan pitää suunnitella, hankkia tietoa ja arvioida tiedon luotettavuutta sekä hyödyntämiskelpoisuutta. Tämäntyyppinen opiskelu vaatii oppilaalta selvästi enemmän itseohjautuvuutta, mikä saattaa joillekin opettajille nostaa kynnystä sen käyttämiseen alemmilla luokilla. Olisi kuitenkin mielestäni tärkeää, että oppilaat tutustuisivat tähän toimintatapaan jo nuorena, jotta sen käyttö olisi myöhemmin luontevaa suurempien tehtävien kohdalla.
Sulautuvassa oppimisessa opettaminen painottuu enemmän ohjaamiseen. Borgman esittääkin, että opettajan tehtävän on löytää tasapaino innovaatioiden ja koulun oman vision välillä. Opettajan onkin hyvä ensin selvittää koulun resurssit, digitaaliset mahdollisuudet ja oppilaiden lähtötaso ennen opetuksen suunnittelua, jotta hienot ideat eivät johda huonoon toteutukseen puutteellisen välineistön ja osaamisen takia.
Erityisesti korkeakouluissa näen sulautuvan oppimisen riskinä sen väärinkäytön. Tämän oppimistavan korostamisella on helppo perustella lähiopetustuntien leikkauksia ja kurssien siirtämistä jopa kokonaan digitaaliseen ympäristöön. Mikäli näin toimitaan, olisi tarkkaan seurattava oppimisen kehitystä, sillä monesti verkkokurssit jäävät oman kokemukseni mukaan hyvin pintapuoliseksi ja kasvokkain tapahtuvassa opetuksessa käydyt keskustelut typistyvät pakollisiksi muutaman lauseen irrallisiksi kommenteiksi moodle-alustan keskustelupalstalla. Hieman samaan asiaan liittyen olen huolissani sosiaalisen vuorovaikutuksen vähenemisestä ja konkreettisten live-kohtaamisten vähentymisestä ihmisten välillä. Samaan aikaan, kun ihmisten välinen kommunikointi siirtyy yhä enemmän sähköiseen muotoon, myös oppiminen seuraa samoilla jalanjäljillä verkkoon. Millaiseen suuntaan tämä kehitys ajaa ihmisten sosiaalisia taitoja tulevaisuudessa?
Lähteet:
Borgman, P. 2015. Blended learning: Teaching in 21st century
Ryhmän 10. kommentti:
VastaaPoistaMielenkiintoisia ajatuksia!
Opettajan on toden totta tärkeää löytää tasapaino innovaatioiden ja koulun oman vision välillä ja arvioida, mitkä työskentelytavat palvelevat oppimista ja mitkä toimintatavat eivät kertakaikkisesti toimi. Toisinaan opettajan on mielestämme kuitenkin myös uskallettava mennä kohti tuntematonta ja uskaltaa kokeilla uutta, vaikka lopputulos ei joka kerta johtaisikaan menestykseen. Opettajakin saa epäonnistua!
Nostitte hyvin esiin myös sulauttavan oppimisen riskejä. Verkkotunnit ja itsenäisen työn lisääminen totisesti sopii ajan henkeen ja yhteiskunnassa yleisesti vellovaan "leikkaushenkeen". On tärkeää, että nostitte asiasta esiin myös tämän puolen.
Postaus nosti esiin paljon mielenkiintoisia näkökulmia. Kirjoituksesta käy ilmi, että olette pohtineet asiaa ryhmässä ja keskustelleet asiasta laajemminkin.