Oppimisympäristöjen kehittäminen: ideat eivät ole vielä konkretiaa!

Opetussuunnitelma vetää moneen suuntaan

Toisella luentokerralla lähdimme tarkastelemaan yhteiskunnan digitalisoitumista pedagogisena haasteena ja mahdollisuutena. Sosiologi ja tietoyhteiskuntatutkija Manuel Castells (1996-1998) näkee informaatioyhteiskunnan eräänlaisena kolmantena suurena teknologisena vallankumouksena höyrykoneen keksimisen ja sähkön käyttöönoton jälkeen. Muutosta voidaan pitää mullistavana siksi, että kysymys ei ole pelkästä merkittävästä teknologisesta kehityksestä, vaan ilmiöstä, joka kattaa kaikki yhteiskunnan osa-alueet; tuotannon, kulutuksen, työn, vapaa-ajan ja viestinnän. Voidaankin puhua uudesta globaalista verkostoyhteiskunnasta, joka perustuu tuottavuuden, vallan ja kokemuksen verkostoihin. Vaikkei aihetta lähtisi sen enempää ruotimaan varsinaisena poliittisena kysymyksenä Castellsin tapaan, jokainen varmasti näkee, että muutos vaikuttaa maailmaan polarisoivasti jakaen alueita informaatiorikkaiksi ja informaatioköyhiksi. Tämä ongelma myös koulutuksen on otettava huomioon. Digitalisaatiolla on tietenkin myös yhteiskuntaa edistävät piirteensä. Se parantaa pääoman, tavaran ja työvoiman vapaata liikkuvuutta, mahdollistaa ja nopeuttaa erilaisia palveluita ja kaupallisia toimintoja, mahdollistaa tiedon ja viestinnän kulkua riippumatta sijainnista jne. Kuitenkin ne kansanosat, väestöryhmät ja yksilöt, joita se ei tavoita, voivat jäädä kokonaan hyvinvoinnin ulkopuolelle.

Digitalisaation vaikutus työelämään on ollut hyvin nähtävissä jo vuosikymmenten ajan, mutta teknologian jatkuvasta kehityksestä johtuen on vaikea sanoa, mihin tulevat innovaatiot meitä johdattavat. Puhutaan, että myös työelämä napaistuu, eli sekä korkeasti että matalasti koulutettujen työntekijöiden tarve kasvaa, mutta keskiluokka kutistuu. Jatkuvista työelämässä tapahtuvista muutoksista, kuin myös uudelleen- ja jatkokouluttautumisesta on jo nyt tullut arkea. On vaikea ennakoida, millaisia taitoja tulevat työt edellyttävät. Ainakin työmarkkinoiden jatkuvista muutoksista ja epävarmuustekijöistä johtuen kyky sopeutua on tärkeää, mikä tarkoittaa joustavuutta, kykyä oppia nopeasti uutta ja regoida muutoksiin päivittämällä tietojaan ja taitojaan, sekä ylipäänsä taitojen ja kykyjen monipuolisuus.

Lienee jo vanhanaikaista kysyä, kuinka koulun tulisi yhteiskunnan digitalisaatioon vastata, sillä olemme olleet muutoksessa sisällä jo kohta vuosikymmeniä. Kysymykseen on vastattu laatimalla opetussuunnitelmaan TVT-osaamista käsittelevät osiot sekä hankkimalla kouluihin TVT-laitteita ja sovelluksia. Ongelma ei kuitenkaan tule tällä ratkaistuksi. Yksi keskeinen haaste TVT-taitojen opetuksessa ja niiden opetuskäytössä on etenkin vanhempien opettajien kyvyttömyys ja/tai haluttomuus sopeutua digitalisoituun ympäristöön ja hyödyntää sitä opetuksessa. Suomen lapset eivät ole TVT-opetuksen suhteen vieläkään kovin tasa-arvoisia, sillä opettajat toteuttavat sitä hyvin vaihtelevalla laadulla ja huimia eroja löytyy myös resurssien eli laitteiden suhteen sekä koulukohtaisesti että paikkakunnan mukaan. Tuoreet ja tulevat opettajat hallitsevat TVT-pedagogiikan varmasti jo kohtuullisella tasolla ja vanhemmille opettajille on tarjolla täydennyskoulutusta. Sukupolvien välinen kuilu ei kuitenkaan välttämättä korjaannu yhdellä jos toisellakaan TVT-kurssilla. Teknologiaosaaminen ulottuu yksittäisia laitteenkäyttötaitoja laajemmalle, motivaatioon ja elämäntapaan asti. Lienee lohdullisinta ajatella, että asia korjaantuu hiljalleen, viimeistään sitten kun Z- tai Alpha-sukupolvi siirtyvät työelämään.

Haluaisin kuitenkin vielä pohtia informaatioyhteiskunnan kouluun kohdistamia vaatimuksia hieman filosofisemmalta kannalta. Jos ajatellaan, että päivittyvät TVT-taidot, kyky multitasking-tyyppiseen työskentelyyn, jatkuva muutokseen sopeutuminen ja muut tämän ajan työelämää kuvaavat haasteet ovat niitä, joihin meidän tulisi oppilaita sopeuttaa, koulun rooli nimenomaisesti työelämään sopeuttajana on vahva. Kasvatustieteellisessä ajattelussa tärkeänä pidetään kuitenkin myös koulun roolia yhteiskuntaa rakentavana elementtinä sekä yleisemmin inhimillisenä sivistäjänä. Mielestäni tästä on tärkeää pitää kiinni, sekä tunnustaa ja tunnistaa tässäkin kohtaa koulun poliittisuus. TVT-osaaminen toki liittyy kansalaisen perustaitoihin, mutta sen vahva korostus perusopetuksessa, etenkin yhdistettynä yrittäjyyskasvatukseen edustaa samalla aikaa hyvin talouskeskeistä ajattelua, jossa ihmisenä kasvu tai hyvinvointi ei ehkä olekaan niin tärkeää, kuin hyväksi ja tehokkaaksi työntekijäksi tuleminen. Esimerkiksi pitkäjänteisyys, keskittymiskyky tai ns. tunnetaidot eivät liene kovin tarpeellisia taitoja trendikkäillä viestintäteknologisilla työmarkkinoilla, mutta ne tulisi muistaa ajateltaessa koko peruskoulun merkitystä ja ylimpiä tavoitteita. Näissä teemoissa opetussuunnitelmakin vetää tavallaan moneen suuntaan, ja kaikkia sen tavoitteita on tasapuolisesti vaikeaa palvella.

Maailma muuttuu ja koulunkin on jollakin tavoin seurattava mukana muutoksessa, jotta se jatkossakin auttaa lapsia pääsemään osallisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Opettajien on aivan turha jupruilla kehitystä vastaan kieltäytymällä noudattamasta opetussuunnitelmaa, tai valikoimalla sieltä osia, joita haluavat opetuksessaan toteuttaa. Kuten Liisa Keltinkangas-Järvinen on sanonut, opettaja ei vanhan sanonnan tapaan tee työtä persoonallaan, vaan ammattitaidollaan, tulisi jokaisen opettajan ottaa henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa päivittämisestä niin, että voi myös TVT-taitojen osalta tarjota lasten ansaitsemaa tasa-arvoista koulutusta. Resurssien osalta täytyy vain toivoa, että poliittiset ratkaisut mahdollistaisivat edes kohtuulliset satsaukset digitaaliseen opetusvälineistöön jatkossakin, kautta maan. Mutta se missä opettajien on oltava tarkkoja, on korkeakoulutuksen tuoman sivistyksen tehokas hyödyntäminen oman opetuksensa suunnittelussa ja opetussuunnitelman tulkinnassa niin, että se toteutuu pedagogisten tavoitteiden, eikä esimerkiksi käytössä olevien laitteiden ja materiaalien ehdoilla. Opetuksen keskiössä olkoon jatkossakin – ei talouden tai työllisyyden – vaan lapsen ja ihmisen tarpeet.

Sarjakuvan lähde: In the arena: Technology vs. learning

Lähteet:

Castells, Manuel. (1996-1998). The Information Age. Economy, Society, Culture. Volume I. The Rise of the Network Society, Volume II. The Power of Identity, Volume III. End of Millenium. Blackwell Publishers Inc.